151 / 310523

Vaihdetaanko Suomen väestö? Tilasto ei ole salaliitto.

EK ja hallitus haluavat Suomeen 50000 maahanmuuttajaa vuosittain 28 vuoden ajan.

Mitä se tarkoittaa? No varmaankin sitä, että yhden työhön tulijan mukana tulee varmaankin kumppani ja perhettä. Ajatellaanpa vaikka siis, että yhden työntekijän mukana tulee vaimo ja yksi lapsi. Eli 50000 maahanmuuttajaa tarkoittaa siis 150000 maahanmuuttajaa vuosittain. Sitten jos heitä tulee se haluttu 28 vuotta putkeen haluttu määrä, niin päästään lopputulokseksi 150000*28=4,2 miljoonaa maahanmuuttajaa 28 vuoden aikana. Sehän on aika merkittävä määrä, ottaen huomioon sen, että Suomessa on tällä hetkellä 5,5 miljoonaa ihmistä.

Lohjan kaupungissa asuu suunnilleen 50000 ihmistä. EK ja hallitus siis haluavat, että Suomeen tulee vuosittain kolmen Lohjan kokoisen kaupungin asukasmäärää vastaavat määrät ulkomaalaisia vuosittain. Suunnitellun 28 vuoden aikana Suomen väestörakenne onkin sitten jo melkein vaihdettu kokonaan. Suuret ikäluokat ovat kuolleet, nuoremmat Suomalaiset eivät enää juurikaan lisäänny ja maahan on tuotu 4,2 miljoonaa maahanmuuttajaa. Tältä nämä uutisten suunnitelmat minun mielestäni kuulostavat.

”Siinä missä syntyvyys ja syntyneiden määrä laskivat, maahanmuuttojen määrä nousi. Ulkomailta muutti Suomeen vuoden 2022 aikana 48 086 henkeä. Maahanmuuttoja oli peräti 11 722 enemmän kuin vuonna 2021. 

”Vuonna 2022 maahanmuuttoja oli enemmän kuin koskaan aiemmin mittaushistoriassa. Myös nettomaahanmuutto oli vuonna 2022 mittaushistorian korkein”, yliaktuaari Johanna Lahtela sanoo.”

Syntyvyys laski ennätyksellisen alas – kokonaishedelmällisyysluku mittaushistorian matalin | Tilastokeskus (stat.fi)


Yhdellä sanalla = Väestönvaihto

Kahdella sanalla = Suomalaisten sukupuutto

Kolmella sanalla = Suomalaisuuden hallittu alasajo

Neljällä sanalla = Hallituksen ja EK:n suunnitelma



Kommentit 1. 270623

Jotkin tahot pyrkivät esittämään väestönvaihtoajatuksia äärioikeistolaisina salaliittoteorioina ja leimaamaan niistä puhujat terrorismin kannattajiksi. Siinä meni SUPO:n uskottavuus minun silmissäni jos kiistetään tilastokeskuksen laatimat tilastot, hallituksen ja EK:n puheet jotka on lehdistä jokaisen luettavissa ja uutisista katsottavissa, ja sen lisäksi kiistetään vielä yksinkertainen matematiikkakin. Uutisten lukeminen, tilastoihin  perehtyminen ja puhdas edellä esitetty yksinkertainen matematiikka kyllä puhuvat vahvasti sen puolesta, että ulkomaalaisten osuus lisääntyy erittäin nopeasti. Suomalaisten syntyvyys taas on  matalinta 150 vuoteen. Siten ei liene hirveän paljon liioittelua puhua väestön vaihtumisesta.

Sen lisäksi on mielestäni aika härskiä SUPO:n johdolta esittää, että faktat tunteva ja uutisia lukeva ihminen joka tulee siihen johtopäätökseen, että Suomalaisten kansa kuihtuu ja ulkomaalaisten osuus kasvaa, on äärioikeistolainen terrorismin kannattaja. SUPO tuntuu käynnistelevän kunnon noitavainoja terrorismi taikasanan avulla. Itse pidän faktat löytänyttä ja Suomalaisten tilanteesta huolestunutta kansalaista pikemminkin omilla aivoillaan ajattelevana, mutta senhän kaikki kunnon diktatuurit ovat aina pyrkineet kieltämään, oman ajattelun.

Tilastokeskus (stat.fi)


Kuva 1. Ulkomaalaisten kasvava osuus väestöstä. Tilastokeskus. 


Kommentit 2. 290623

SUPO tuntuu olevan aikamoinen näpertelijä leimatessaan tilastokeskuksen tilastoihin perehtyvän kansalaisen äärioikeistolaiseksi terroristiksi. Asia jäi oikein ihmetyttämään. Sen johdosta lanseeraan tässä SUPO:lle uuden nimen. SÖPÖ.

SÖPÖ virasto, jossa on varmaan osastot pullollaan helmet kaulassa istuvia yliopistossa woke kulttuurin omaksuneita vihervasemmiston byrokraattien kolmekymppisiä lapsia leikkimässä salaista viher agenttia. Söpöllähän on ollut erittäin suuret rekrytoinnit useita vuosia ja virasto on kasvanut valtavasti viimeisten vuosien aikana. Nyt aletaan näköjään saamaan tuloksia. Pari julkisesti venäläistä maalitauluksi ilmoittautunutta agenttia he karkoittivat suurella mediajulkisuudella, mutta muuten oikeita uhkia ei ilmeisesti löydetä. Meillä on vallan huipullakin henkilöitä, jotka käyttäytyvät erikoisesti. Vasemmistoliiton apulaispormestari osoittaa perinteistä anarkiaa maalailemalla laittomia graffiteja johtamansa kaupungin sillanpieliin ja toinen vasemmistoliiton puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri osoittaa kannatusta äärivasemmistolaiselle ja väkivaltaiselle terrorijärjestö antifalle pitämällä läppärissään äärivasemmistojärjestö antifan tarraa. Nykyisin tarra toki on tietysti hävitetty ettei siitä syntyisi puhetta.

(3) Sademies, Olli Twitterissä: "Vasemmistoliiton phj. Li Andersson pitää läppärinsä kannessa terroristijärjestö Antifa:n tarraa. Asiasta ollaan hipihiljaa, miksi? Millainen älämölö syntyisi jos vastaavasti Jussi Halla-ahon läppärin kannessa komeilisi hakaristi tarra?" / Twitter


Kommentit 3.  030723

Tuota tilastokeskuksen graafia vielä katselin. Ulkomaalaisten väkimäärä on noussut vuodesta 1991 vuoteen 2021 50 000 hengestä 450 000 henkeen, eli 30 vuodessa 9 kertaiseksi. Se tarkoittaa sitä, että jos kehitys pysyy samanlaisena, niin vuonna 2051 meillä on Suomessa jo yli 4 miljoonaa ulkomaalaista ja kantasuomalaiset ovat vähemmistönä. Siten puheet väestön vaihtumisesta pitävät mielestäni  hyvin  tilastokeskuksen tilastojen perusteella paikkansa. Tilasto ja sen perusteella laskettu ennuste ei ole salaliitto.

Tämä on SÖPÖ:lle ihan oikea uhka pureskeltavaksi. Katsokaa mitä Ranskassa tapahtuu. Ruotsi on saman kehityksen tiellä ja pidemmällä kuin Suomi. Suomi seuraa kiltisti perässä.

Helena Petäistön kolumni: Onko Ranska sisällissodan partaalla? - MTVuutiset.fi