161  / 020723

Totalitäärisen poliisivaltion kehittämistä – viranomaisten anonymiteetti

Suomessa poliisit eivät enää uskalla toimia omalla nimellään ja haluavat toimia savuverhon takaa anonyymisti ja haikailevat anonymiteetin käyttämistä työtehtävissään.

Nyt Ruotsissa jo lääkäritkin haluavat toimia salanimellä. Sellaisesta on tehty lakialoite, että lääkärit saisivat käyttää potilaskertomuksissa salanimeä ja salata oikean nimensä. Mieleeni tulee, kuinka pahoja asioita lääkärinkin pitää tehdä, ettei voi omaa nimeään käyttää potilaita ”hoitaessaan” ? Harvoin hyviä hoitoja saavat potilaat varmaankaan uhkaksi muodostuvat. 

Lääkärien on saatava käyttää salanimeä potilaskertomuksissa – Ruotsissa vaaditaan lakimuutosta | Mediuutiset

Toisaalta ymmärrän tämän. Psykiatrit nimittäin pystyvät tuhoamaan ihmisiä ”hoidoillaan”, lääkkeillään ja diagnooseillaan. Se voi aiheuttaa vihaa. Psykiatri on suuri vallankäyttäjä yhteiskunnassa. Yhden lääkärin mielipiteellä, ihminen lähtee lukkojen taakse pakkohoitoon. On erittäin vaarallista kansalaisille, jos psykiatrit, eli nuo 2000- luvun shamaanit ja voodoo papit saisivat toimia salanimillä. Oman nimen käyttäminen pitää yllä jonkinlaista moraalia potilaitten ”hoitamisessa”.  

Olen monta kertaa miettinyt, että osa lääkäreistä saattaa olla vihollisen hybridioperaation keihäänkärkeä. He pystyvät lamauttamaan vastustajansa stigmatisoimalla heidät ja syöttämällä heille kehon ja mielen tuhoavia lääkkeitä. Vaikka pakolla. Väärien hoitojen ja lääkityksien antaminen onkin Zerzetsungin yksi metodeista.  Ja erittäin tehokkaaksi tunnustettu sellainen.

Lääkäreiden, poliisien tai kenenkään virkamiesten toimimista salanimillä oikea henkilöllisyys salaten ei saa sallia missään tapauksessa.

Rikoksista epäiltyjen kuvat ja nimet paljastetaan mediassa ja poliisin ja lääkärin identiteetti sen sijaan halutaan salata? Sairas suunnitelma, joka johtaa yhä enemmän totalitaristisen poliisivaltion kehittymiseen.


Kommentit 1. 030524

Kelassa tehdään jo niin kovia toimeentulotukipäätöksiä, että tekijän nimi pitää salata.

Kela poisti useista päätöksistään ratkaisun tehneen nimen: ”Meidän pitää huolehtia työntekijöistämme” - Kotimaa | HS.fi

"Kelan asiakkaat saavat nyt perus­toimeentulo­tuen päätökset ilman päätöksen tekijän nimeä."  HS 19.4.2024