192  /  081223

Takaisinperinnän yhdenmukaisuutta ja tasapuolisuutta tässä vain mietin.

Suomalaislääkärit saivat vuosien ajan satoja tuhansia euroja liikaa palkkaa – Ei peritä takaisin, eikä tapauksesta aloiteta esitutkintaa | Talouselämä (talouselama.fi)

Uutisen mukaan 37 Oys:n lääkärille on maksettu satoja tuhansia euroja liikaa palkkoja jo vuodesta 2018 lähtien. Sairaanhoitopiiri on nyt kuitenkin päättänyt, että liikaa maksettuja palkkoja ei kuitenkaan peritä takaisin.

Mielenkiintoista, jos asiaa tarkastelee esimerkiksi verraten tapaukseen, jossa Kela perii henkilöltä kymmeniä tuhansia euroja maksettuja tukia takaisin, koska hän on tehnyt vapaaehtoistyötä.

115 (koskenmaki.net)

Itsekkin mietin vielä omaa opiskeluaikaani. Kävin kesätöissä koska tarvitsin rahaa. Kela muisti tästä ahkeruudesta aina rangaista perimällä opintotukia takaisin. Siksipä tuntuu väärältä, että köyhiltä opiskelijoilta kyllä peritään säälimättä sentilleen jokainen liikaa maksettu ropo ja hyvin ansaitseville lääkäreille annetaan satojen tuhansien liikamaksut anteeksi.

Ei tunnu tasapuoliselta.


171223

HS 15.12.2023. ”Helsinki vaatii tuhansia euroja entiseltä työntekijältään”

Kaupunki vaatii irtisanoutuneelta Nora Lehtoselta tuhansia euroja takaisin: Hän kieltäytyy maksamasta - Kaupunki | HS.fi

Kyseessä on tapaus, jossa Helsingin palkanlaskennan sotkujen jäljiltä kaupunki vaatii palauttaamaan väärin maksettuja rahoja useita tuhansia euroja.

Joiltakin peritään väärin maksetut palkat takaisin ja joiltakin ei. Vaikuttaa melkoisen mielivaltaiselta toiminnalta.

Ei tunnu tasapuoliselta.

070124

HS 4.1.2024  

”Sairaslomalla oleva työntekijä sai yli kuuden tonnin laskun”

”Työntekijä koitti itse estää palkkavirheen, mutta kaupungilta vakuuteltiin että kaikki on kunnossa. Sitten tuli jättilasku”

Kyseessä on tapaus, jossa Helsingin Kaupungin työntekijä on ollut sairaslomalla ja hänelle on maksettu täyttä palkkaa. Työntekijä on ilmoittanut asiasta, mutta hänelle on kaupungin taholta kerrottu, että kaikki menee täysin oikein. Nyt sitten liikaa maksettuja palkkoja aletaankin jälkeenpäin perimään takaisin ja kuten muissakin tapauksissa, ilman kunnollisia laskelmia, joista virhe tulee ilmi. Tässä tapauksessa on myös huomattavaa, että työntekijä on ollut aikanaan yhteydessä palkanlaskentaan, joka on kertonut että kaikki menee ihan oikein. Sitten kuitenkin perintään joutui.

Ei tämäkään nyt tunnu taas tasapuoliselta. Joiltakin peritään väärin maksetut palkat takaisin ja joiltakin ei. Vaikuttaa melkoisen mielivaltaiselta toiminnalta.