197  /  121223

Ruotsin tie. Nyt se on virallisesti kuljettu. Kaduilla käydään jengisotaa.

 

Kampin ampumavälikohtaus - Kotimaa - Ilta-Sanomat (is.fi)

Kampissa elokuvateatteri Finnkinon sisällä 16-vuotias lastenkodista karkumatkalla ollut nuori ampui 19-vuotiasta, jolla oli suojaliivit päällään.

Tapauksessa on paljon erikoisia kohtia. Nuoret osalliset, joista toinen on varautunut aseelliseen hyökkäykseen. Toinen aseen kanssa karkumatkalla lastenkodista. Jengiyhteyksiä ei vielä toistaiseksi ole kerrottu, mutta harvoin ilman tämänkaltaista taustaa vasten ammuskellaan ikätovereita keskellä kaupunkia ja varustaudutaan suojaliiveillä. Tähänastisten tietojen mukaan ainakin toinen osallisista oli maahanmuuttajataustainen.  

Aikaisempi samaa sarjaa oleva tapaus oli Milan Jaffin tapaus.

Katujengit: Milan Jaff tulitaistelussa, luoteja päiväkotiin (iltalehti.fi)

Tässä myös jengit ammuskelivat toisiaan kadulla julkisella paikalla.

Molemmissa tapauksissa on ulkomaalaistaustaisia nuoria henkilöitä, joilla on hyvin todennäköisesti kytköksiä jengitoimintaan.  

Nyt se on siis virallisesti alkanut. Ruotsin tietä ollaan tarvottu riittävän pitkään ja nyt se alkaa. Ammuskelu tulee tästä kiihtymään ja seuraavaksi tulee mukaan pommien räjäyttely ja autojen polttaminen kaduilla. Kriittinen massa maahanmuuttajia ja jengiläisiä on saatu suomeen. Puhun maahanmuuttajista, koska 95% jengiläisistä on ulkomaalaistaustaisia.

Erikoista, että joitakin vuosia sitten poliisista on annettu tämänkaltaisia lausuntoja asiaan liittyen:

Ylikomisario Jari Taponen Twitterissä 30.8.2020.

”Suomessa ei ole Ruotsin tapaan katujengejä eikä meillä niitä kovin helposti pääse syntymään. Yleensä nuorten ongelmiin kuten rikosoireiluun esitetään ratkaisuiksi kovempia otteita kuten poliisin valtuuksien laajentamista ja rangaistusten koventamista”

Taponen kuvaa itseään Twitter tilillä näin:

”Ylikomisario, VTT, Valvonta ja Ennalta estävän toiminnon johtaja ja Turvallinen Helsinki -verkoston puheenjohtaja”

Erikoista että poliisin mukaan katujengejä ei ole. Kuitenkin he nyt ammuskelevat lehtiuutisten mukaan keskellä Helsinkiä ihmisjoukkojen keskellä. Kyllä nyt poliisi yllätettiin niin sanotusti housut nilkoissa tämän(kin) jengiasian kanssa, vaikka se on ollut jo ainakin 20-vuotta täysin ennustettavissa.