212  /  180124

Maailman onnellisimman kansan arkielämää. – osa 5. Ihmiset palelevat kodeissaan.

Onko tämä nyt se pohjoismainen hyvinvointivaltio?

Korkeakoulutetuilla ihmisillä ei ole varaa lämmittää kotiaan, vaan he työskentelevät kotona pipo päässä ja kädet tumpuissa ja palelevat silti. Ihmiset joutuvat katkaisemaan sähköt kotoaan ja tekemään kaikenlaisia akku ja kaasu virityksiä, jotta säästäisivät sähkössä.

Minulle tulee taas mieleen jonkinlainen kriisialue, esimerkiksi sotatoimialue. Kun olin rauhanturvaajana Kosovossa, niin siellä jouduimme joskus säännöstelemään sähköä ja paikallinen sähköverkko oli jatkuvasti epäkunnossa, jonka vuoksi meillä oli leirissä omat voimakoneet.

Nyt täällä Suomalaisessa ”hyvinvointivaltiossa” eletään samanlaista elämää. Ihmiset värjöttelevät kodeissaan eikä heillä ole varaa lämmittää kotiaan kunnon asumislämpöön.

Zuomalainen järjestelmä. Kiittäkää päättäjiämme asiasta.   

 

Keravalainen Mikko on hionut sähkön säästönsä lähes timanttiseksi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

IS 5.1.2024

”Keravalaisessa kodissa päävirta kytkettiin perjantaina pois aamukuudelta. Pakastimessa ollut ruoka vietiin jo torstaina pihan isoon pakastimeen – siis lasiterassille.”

”Kylmäkallet pitävät taas jääkaapin viileänä, vaihtelen niitä kolmen tunnin välein”

”Mikko kertoo polttavansa puita takassa kaksi kertaa päivässä, kun ilmalämpö­pumppukin on pois pelistä. Muuta elektroniikkaa varten Mikon kotona on kaksi isoa akkua, jotka hän lataa öisin edullisemmalla sähköllä.”

”Otsalampulla saa älyttömän hyvän valaistuksen, kun sen suuntaa kattoon”

”Päävirta taloon kytketään taas takaisin päälle keskiyöllä.”

”Keravalaisessa taloudessa ruoka lämmitetään kaasuliedellä ja pataruuat valmistuvat takassa”

Perheenäiti kertoo ahdistavan kylmästä kodistaan Kirkkonummella: ”On tosi nöyryyttävää” - Kaupunki | HS.fi

HS 5.1.2024

”Laura Rustholkarhu kertoo, ettei hänellä ole varaa lämmittää sähkölämmitteistä kotiaan riittävästi. Hän kokee tilanteen nöyryyttäväksi.”

”Sähkölämmitteistä kotia ei ole varaa lämmittää enempää.”

”Etätöissä ja etäopiskelussa sormet tuppaavat jäätymään ja kynsikkäät ovat käytössä. Apuna ovat myös merinovillakerrasto, kaulahuivi ja pipo. Lisäksi hän kietaisee viltin ympärilleen.”

”Tilanne on myös henkisesti kuormittava, kun korkeakoulutetulla ja pitkän työuran tehneellä osaajalla ei ole varaa asua kodissaan.”

”Rustholkarhu kuvailee tilannetta ”sairaalloiseksi vahtaamiseksi”, jotteivät esimerkiksi lasten suihkut venähdä liian pitkiksi. Vesivaraajan vesi lämmitetään sähköllä. Hän on myös yrittänyt tinkiä omista suihkukäynneistään. Saunaa ei kalleuden vuoksi voi juuri käyttää.”