80 / 080621

As Oy Satoluiska asiaa: 

Asiakaspalvelua numero 18.  -  Juomaveden jakelu Espoossa

 

5.10.2016 noin kello 17 aikaan asuntoni keittiön vesihanasta tuli hetken ajan ruskeaa vettä, jonka jälkeen runsaasti ilmaa ehkä puolen minuutin ajan. Sama tapahtui vessan puolella.


Kuva 1. Vesihanasta tulee ruskeaa vettä.
Haluatko sinä tai lapsesi kokeilla ja ottaa riskin, että saat kolibakteerin, rotavirusbakteerin, siimaeliön tai jonkun muun loisen? Tai vaikkapa vatsa- ja suolitulehduksen? Uskallatko kokeilla?

Soitin huollon päivystysnumeroon 5.10.2016 noin kello 1800. Kerroin tilanteesta päivystäjälle. Hän ei tiennyt putkitöistä. Pyysin selvittämään tilanteen, koska sellaista toimintaa ei voi hyväksyä, että vesihanasta tulee juomakelvotonta vettä niin, että siitä ei ilmoiteta etukäteen. Päivystäjä lupasi palata asiaan, viimeistään parin tunnin sisällä. Tätä päivystäjä ei koskaan tehnyt. Hän ei soittanut minulle takaisin. Jäin epätietoisuuteen siitä, onko vesi juomakelpoista vai ei. Minulla on myös pieni lapsi, jonka ei soisi sairastuvan juomakelvottomasta vedestä.

Soitin huollon päivystysnumeroon uudestaan 118 numerotiedustelun kautta 6.10.2016 noin kello 1700. Kerroin tapahtuneesta ja kysyin miksi asiaa ei ole selvitetty. Päivystäjä kertoi että ko. asiaa ei ole kirjattu järjestelmään ilmoitetuksi, eikä hän tiedä asiasta. Hän ei ole myöskään sama henkilö joka asiaa hoiti aikaisemmin. Tämän jälkeen kerroin reklamoivani asiasta ja siitä miten se on hoidettu. 5.10.2016 tekemääni Ilmoitusta ei ole kirjattu järjestelmään ja samalla päivystäjä kertoo, että jos heille tulee enemmän ilmoituksia niin he ryhtyvät toimenpiteisiin. Miten he tietävät, että ilmoituksia tulee, jos he eivät kirjaa ilmoituksia järjestelmään. Reklamaatio pyydettiin toimittamaan internet sivujen kautta.  

Huoltoyhtiö tai isännöitsijä ei asiaa kyennyt selvittämään.

Tein rikosilmoituksen. Poliisi ei asiaa alkanut selvittämään.  

Tein rikosilmoituksen tutkinnasta. Ei huomauttamista.

Kantelin valtakunnansyyttäjänvirastoon tutkinnasta. Ei huomauttamista.  

Kantelin oikeuskanslerille. Ei huomauttamista.

Tein rikosilmoituksen kantelun käsittelystä. Poliisi ei voi tutkia ylempien oikeusvirkamiesten tekemiä virheitä. Tutkinta päätetty.  

Summa summarum. Tilanne on siis Suomessa se, ettei osakkeen/kiinteistön omistaja pysty selvittämään, miksi vesijohtoputkistosta tulee juomakelvotonta vettä. Tähän on tyytyminen. Läpimätä järjestelmä.

Lähihistoriassa on lukuisia tapauksia, joissa saastunut juomavesi on aiheuttanut terveydelle vaaraa. Esimerkiksi: Porvoo 2017, Äänekoski 2016, Salla 2016, Sipoo 2014, Nokia 2007. Nokian tapauksessa kolmen henkilön epäillään kuolleen saastuneen veden aiheuttamiin tauteihin. Siten tuntuu omituiselta, että asunnon omistajana ei ole mahdollista selvittää mistä juomakelvottoman veden johtuminen putkistoon johtuu. Vastausta ei saa isännöitsijältä eikä huoltoyhtiöltä, eikä myöskään poliisi tutki asiaa.  

Näin meillä juomavesiasiat Espoossa.

(Tämä teksti oli muuten sellainen, että se poistettiin taloyhtiöni facebook sivuilta. Syytä tai poistajan henkilöllisyyttä ei kerrottu, eikä kysymyksiini poistoa koskien vastattu. Sivuston ylläpitäjinä eli sensuroijina toimii mm. hallituksen nykyinen ja entinen pj. jotka ovat mielestäni vähän "syytettyjen" asemassakin kyseisessä tapauksessa ja toisekseen he ovat mielestäni hieman jäävejä sensuroimaan omaa toimintaansa koskettavia keskusteluja. Heidän tehtävänsähän taloyhtiön johdossa on mm. valvoa rahan käyttöä, isännöitsijän ja huoltoyhtiön toimintaa sekä osakkaiden oikeuksia. Siitä heille maksetaan. Nyt tilanne on se he rikkovat lakia perustuslain 12§ vastaisesti poistaessaan oikeuksiaan selvittävän osakkaan kirjoituksia. Erikoista toimintaa. Taas vähän korruptio tuoksahtaa)

Juomavesi Case 2

Soittelin vesilaitokseen 27.5.2021 veden laatuasioiden valvontaan liittyen. Jätin soittopyynnön asiasta vastaavalle henkilölle. Ei ole soittanut takaisin 8.6.2021 mennessä, joten ei taida enää soittaakkaan. Eivät siis ilmeisesti ole kiinnostuneita tuotteensa laadunvalvonnasta tai asiakaspalvelusta.