90 / 060718

 

Suomalainen tasa-arvo käytännön elämässä 5. Miehet syrjäytyvät nyt vauhdilla.

Syntyvyys syöksylaskussa – TE: Nyt löytyi iso syy: Miehet syrjäytyvät vauhdilla | Uusi Suomi

”Syntyvyys syöksylaskussa – TE: Nyt löytyi iso syy: Miehet syrjäytyvät vauhdilla

Suomeen syntyy yhä vähemmän lapsia ja syntyvyys on madellut jopa nälkävuosien tasolla. Yksi syy on miesten nopea syrjäytyminen, kirjoittaa Talouselämä.

Valtiovarainministeriön kokoaman tilaston mukaan 25−34-vuotiaiden miesten työllisyysaste on vuoden 2008 jälkeen pudonnut yli 87 prosentista alle 80 prosenttiin, Talouselämä kertoo.

Syntyvyys on seurannut nopeasti perässä. Vuonna 2009 Suomessa syntyi 61 000 lasta ja vuonna 2017 noin 50 000.

Pientuloisten osuus 25−34-vuotiasta miehistä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Suuri hyppäys alkoi vuoden 2008 laman kynnyksellä. Vuonna 2007 ikäryhmän miehistä noin yhdeksän prosenttia oli pienituloisia, vuonna 2015 heitä oli jo yli 18 prosenttia.

Tuoreen tilaston mukaan 25−39-vuotiasta miehistä yli 15 prosentilla on maksuhäiriömerkintä. Naisista noin kymmenellä prosentilla.

Suomalaiset miehet syrjäytyvät siis vauhdilla. Tällä on suuri vaikutus syntyneiden lasten määrään ja siihen, että yhä useampi mies jää kokonaan ilman lapsia.

Väestöliiton mukaan vain perusasteen suorittaneista 40−45 vuotiaista miehistä 35 prosenttia on lapsettomia. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista heitä on vain 22 prosenttia. Saman ikäisillä naisilla koulutus ei juuri korreloi lapsettomuuden kanssa.

Miehet syrjäytyvät perheellistymisestä. Tällä hetkellä 20−29 vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Tämä on todella korkea luku, Väestöliiton johtaja Anna Rotkirch sanoo Talouselämälle.”

Miesten pienituloisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyssäkin riittäisi näköjään tasa-arvovaltuutetulle töitä.


 Kuva 1. Syntyneiden ja pienituloisten määrän kehitys. Lähde:tilastokeskus